Urheilijan kaksoisura on viime vuosina noussut esiin suomalaisen huippu-urheilukeskustelun yhteydessä. Opiskelu onkin monelle (nuorelle) urheilijalle luonteva ratkaisu urheilun rinnalle, sillä varsin harvalle kokopäiväinen antautuminen urheilulle on mahdollista. Käyn tässä postauksessa läpi omia kokemuksiani urheilun yhdistämisestä lääketieteen opintoihin ja pyrin hieman valottamaan, kuinka arki tämmöisellä yhdistelmällä onnistuu. Toivon, että kirjoituksesta olisi apua vaikkapa tulevaisuuttaan suunnittelevalle nuorelle urheilijalle tai hänen taustajoukoilleen.
Oma polkuni Tampereen lääkikseen kulki monen muun tapaan toisen oppilaitoksen kautta. Ehdin lukion jälkeen opiskella Tampereen teknillisessä yliopistossa parin vuoden verran ennen kuin ovet Kaupin kampukselle aukenivat. Nuo pari vuotta olivat jälkeen päin ajatellen erittäin opettavaiset, sillä etukäteen olin ajatellut selviäväni hyvän lukiopohjan ansiosta teknisellä alalla helpolla. Totuus paljastui kuitenkin varsin nopeasti, kun kamppailu laskutehtävien ja harjoitustöiden kanssa alkoi. Pakollista läsnäoloa TTY:llä oli toki selvästi nykyistä vähemmän ja leireille lähtö niin ikään huomattavasti helpompaa. Lisäksi henkilökohtainen opiskelutahti oli varsin helposti suunniteltavissa. Kokonaistyömäärän suhteen en kuitenkaan osaa sanoa eroa suuntaan tai toiseen.
Syksyllä 2015 aihepiiri siis vaihtui tekniikan yhtälöistä lääketieteen maailmaan ja samalla muuttui myös tutkintorakenne merkittävällä tavalla. Tampereen lääketieteellisessä kuusi vuotta kestävä lääkärin koulutus on jaettu 3,5 vuotta kestävään prekliiniseen vaiheeseen, jota seuraa noin kaksivuotinen kliininen vaihe. Opintojen alkuosa muistuttaa suurelta osin ”perinteistä” yliopisto-opiskelua; päivät koostuvat luennoista, ryhmäopetuksista ja tutor-istunnoista, joissa oman ryhmän kesken käydään läpi kirjallisia potilastapauksia ja valitaan niiden pohjalta opiskeltavat asiat seuraavaa tapaamista varten. Päivien pituus vaihtelee, mutta varsin harvoin omalle kohdalle sattui päiviä, jolloin paikalla olisi tarvinnut olla aamusta iltaan. Itsenäisen opiskelun osuus sen sijaan on varsin suuri, mikä toisaalta mahdollistaa oman aikataulun laatimisen urheilu huomioon ottaen.
Prekliininen vaihe päättyi osaltani viime syksyyn ja kuluva kevätlukukausi on ensimmäinen kliinisen vaiheen opinnoissa. Eroa ensimmäisiin vuosiin on kuin yöllä ja päivällä. Maanantaisia seminaaripäiviä lukuun ottamatta opiskelu tapahtuu nyt sairaalan puolella, jossa päivät alkavat pääsääntöisesti kahdeksan maissa ja päättyvät iltapäivällä kolmelta. Parhaillaan meneillä olevaan kirurgian ja sisätautien jaksoon kuuluu myös päivystysvuoroja, jotka suoritetaan normaalin päivän jälkeen. Tällöin päivän pituus lähentelee kellonympärystä ja viisainta on pitää suosiolla lepopäivä treenien osalta. Tämmöisiä päiviä on onneksi vain muutamia koko kevään aikana, mutta harjoitusohjelmassa ne tulee ottaa huolella huomioon. Toistaiseksi harjoittelu, myös kahdesti päivässä, on onnistunut entiseen malliin, mutta riittävään palautumiseen on pitänyt kiinnittää entistä enemmän huomiota.
Varsinaisiin lukuvuoden sisään sijoittuvien opintojen sisäksi tutkintoon kuuluu oleellisena osana harjoittelu työelämässä. Tulevana kesänä suurin osa kurssikavereista suuntaakin ensimmäistä kertaa töihin lääkärin sijaisena. Itse olen päättänyt jättää työskentelyn tuonnemmaksi ja keskittyä koko kesän urheiluun, sillä kilpailukauden yhdistäminen stressaavaan työhön olisi tarkoittanut liian suurta kompromissia. Ensi vuoden aion myös suurimmalta osin pitää taukoa opinnoista, sillä seuraava lukuvuosi on viimeinen ennen Pariisin EM-kisoja 2020 ja siellä, jos jossain, aion olla kunnossa.
Opiskelu lääketieteellisessä ei siis automaattisesti tarkoita hyvästejä kilpaurheilulle. Esimerkkejä löytyy muualtakin: armeijakaverini, soutaja Joel Naukkarinen ja painonnostaja Anni Vuohijoki ovat kumpikin ilmoittaneet tavoitteekseen Tokion Olympialaiset 2020. Niin ikään yleisurheilun ja suunnistuksen puolelta löytyy maajoukkuetason urheilijoita, jotka ovat päätyneet samaan uravalintaan siviilielämän puolella. Silti suosittelen jokaista lääkistä harkitsevaa nuorta urheilijaa punnitsemaan valintansa tarkkaan. Jos ensisijaisena tavoitteena on päästä lajissaan maailman terävimpään kärkeen, kannattaa vahvasti harkita jotain muuta alaa. Jos tavoitteena sen sijaan on valmistua toiveidensa ammattiin urheilua samalla jatkaen, ei muuta kuin tervetuloa!
Toivon, että tämä teksti auttoi edes hieman hahmottamaan lääketieteellistä opiskelevan urheilijan näkökulmasta. Käytännön arjen kuvaaminen kirjallisesti on kuitenkin melko vaikeaa, minkä takia päätimme Martin kanssa kuvailla Instagramin tarinoihin pätkiä omista päivistämme tulevan kevään aikana. Ensimmäinen päivä on luvassa jo huomenna, joten käy kurkkaamassa @missioeiffel